Tässä "ekotrillerissä" herkutellaan mahdollisuudella, että luonto todellakin kostaa ihmisten käsissä kärsimänsä vääryydet. Idea koko planeetan biosfääristä yhtenä ajattelevana olentona on kutkuttava muinais-mytologisine kytkentöineen, joskin vähän rautalangasta väännetty. Loppuratkaisun idea, jossa luonto "pakottaa" ihmisen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, on hyvä, mutta siinä puhutaan ehkä vähän ristiin kirjan aiemman sanoman kanssa liiallisen levittäytymisen vaaroista.

Ideoissa on ainesta ja ne herättävät ajatuksia, mutta toteutus paikoitellen ontuu. Kolmas ja neljäs luku ovat ihmissuhteiden ja toiminnan kuvauksinensa kuin jostain Hollywood-elokuvasta. Tapahtumien kuvauksissa keskitytään toiminnan yksityiskohtiin, mikä toisaalta tekee kirjasta viihdyttävän ja helppolukuisen, mutta toisaalta ei kannusta ajattelemaan, mitään. Puun liikekannallepanon kuvaukset ovat majesteettisia, mutta mahtavien luonnonvoimien tuhon uhka ei kosketa, ehkä draama peittyy rämistelyn alle. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi pinnallisen kokemuksen maku suuhun. ( )