Dean Koontz: Ääniä yössä

Alkuteos: Watchers

Kustantaja WSOY. 488 s.

Arvio: 9 -

Dean Koontz on amerikkalaisten jännityskirjailijoiden parhaimmistoa, tosin muutamia huonompiakin juttuja mahtuu herran tuotantoon, niin kuin melkein kaikilla kirjailijoilla. Koontzia lukiessaan tietää kuitenkin joutuvansa harvoin pettymään, eikä Ääniä yössä ole millään muotoa poikkeus tällä saralla. Tarina vie mukanaan heti ensimmäisten sivujen alusta lähtien, ja tunnelma kestää voimakkaana koko kirjan ajan.

Tarina alkaa, kun Travis Cornell kohtaa aamulla liikuskellessaan erämetsässä likaisen ja takkuisen kultaisennoutajan, joka on selkeästi pakenemassa metsässä rymistelevää epäinhimillistä olentoa. Travis häipyy koiran kanssa aavistaen vaikeuksia, joita metsässä rymyävä olento ilmeisesti aiheuttaa. Kotona Travis alkaa huomata, että koira on poikkeuksellisen älykäs, lähestulkoon ihmisen tasolla. Hän päättää pitää koiran, jonka nimeää Einsteiniksi. Siitä näyttää olevan yllättävää hyötyä: se järjestää Travisille muun muassa vaimon Noran. Samaan aikaan toisaalla kuumeiset tutkimukset ovat käynnistyneet Einsteinin löytämiseksi - eläin on itse asiassa karannut valtion salaisesta tutkimuslaitoksesta tulipalon yhteydessä. Mikäs siinä, tilanne olisi muuten varsin helppo tapausta tutkivalle turvallisuuskoneistolle, ellei laitoksesta olisi lähtenyt samaan aikaan karkuun myös siellä luotu epäinhimillinen tappokone, hirviö, jota kutsutaan Sivulliseksi. Sivullisella on vain yksi missio: koiran löytäminen ja tappaminen. Luonnollisesti Sivullisen tielle tahattomasti osuvat ihmiset eivät saa nauttia elämästään kovin pitkään. Poliiseilla on siis kova kiire ehtiä koiran luokse ennen murhanhimoista petoa. Asiaa ei myöskään auta se, että hiukan ennen tutkimuslaitoksen tuhoa kuolivat siitä vastuussa olevat viisi lääkäriä perheineen ja kuolemista vastuussa ollut palkkamurhaaja Vince Nasco haluaa myös innokkaasti päästä hyötymään koirasta. Lopulta Travis vaimoineen huomaa, että nämä kolme tahoa ovat auttamattoman kiinnostuneita koirasta ja he päättävät nostaa kytkintä. Alkaa pakomatka toiseen osaan USA:a.

Juoni on kiistatta varsin nokkela ja toistaa Koontzille tyypillisesti teemaa “Kun ihminen leikkii Jumalaa”. Henkilöhahmot ovat varsin kiinnostavia, ja etenkin palkkamurhaaja Vince Nascon ilmeisen pakkomielteisen persoonan kuvauksessa Koontz onnistuu varsin hyvin tehden miehestä varsinaisen arkkiroiston. Nascosta annetaan hyvin määrätietoisen ja pikkutarkan ihmisen kuva, joka arvostaa rutiineja ja tarkkaavaisuutta ja äärimmilleen vietyä raakaa voimaa. Myös ristiriitaisen ja alussa hyvinkin masentuneen Traviksen luonteesta saa hyvän kuvan ja mies tuntuu aidolta. Traviksen vaimon Noran henkilöhahmo jää kenties hiukan ohuemmaksi, mutta on sanomattakin selvää, että kirjaa lukiessa huomaa, että sekä Travis että Nora täydentävät toisiaan loistavasti, ts. jos jompikumpi hahmoista puuttuisi, kirjasta jäljelle jäävä tuntuisi epäpätevältä. Kansallisen turvallisuusviraston NSA:n tutkijana toimiva Lemuel Johnson on myös varsin todentuntuinen hahmo kamppaillessaan jatkuvien työpaineiden ja omien korkealle asetettujen tavoitteidensa vuoksi. Hahmojen osalta kirjan kaksi tärkeää valttikorttia ovat ehdottomasti Einstein ja Sivullinen, joilla molemmilla on selkeästi omat henkilöhahmonsa: Einstein (vaikka hiukan etäiseksi jääkin) on selkeästi empaattinen ja älykäs hauva, joka pitää huolta läheisistään. Kirjan hauskimpia osuuksia ovatkin kiistatta ne, joissa Einstein opettelee lukemaan tai esittää joululahjatoiveitaan (Mikki Hiiri -videoita). Sivullinen taas vaikuttaa alussa pelkästään tunteettomalta eläimeltä ja onnistuu olemaan varsin karmiva etenkin uhriensa kannalta. Mutta takaumien myötä Sivullisestakin löytyy sen verran ihmisyyttä, että lukijan sääli herää viimeistään traagisen loppunäytöksen aikana. Sivuhenkilöt ovat myös varsin näppäriä ja tukevat kokonaisuutta varsin hyvin: Noran asianajaja ja eläinlääkäri ovat varsin sympaattisia ja hyväntahtoisia hahmoja ja täydentävät kirjaa osuvasti.

Todettakoon vielä, että joidenkin hajanaisten palojen perusteella Koontzilla näyttäisi olevan varsin hyvä tietämys erilaisista aseista.

Kaiken kaikkiaan Ääniä yössä on näppärä perusjännäri, joka sopii hyvin lähes jokaiselle.

Eero